January 31, 2012

Ihanat pingut ja jääkarhut (+paketti Japanista!)

Viimeviikon torstaina oli Australia Day, joka oli vapaapäivä töistä ja siispä päätimme mieheni kanssa käyttää tilaisuuden hyväksi ottamalla myös perjantai ja maanantai vapaaksi reissua varten. Reissu suuntautui Brisbaneen ja Kultarannikolle, jossa on yleisesti ihana ilmasto mutta meillä kävi todella huono tuuri sään kanssa, sillä reissumme aikana satoi lähes koko ajan. Mutta senpä emme antaneet menoa haitata! Kultarannikko on kuuluisia upeista surffirannoista ja teemapuistoista, ja neljä päivää hujahti nopeasti huvitellessa sateesta piittamatta.

En ajatellut kirjoittaa reissustamme sen yksityiskohtaisemmin, sillä toiseen blogiini One-way Ticket to Oz:iin tulee matka-aiheinen postaus, mutta tässä yhteydessä minun on aivan pakko hihkua Seaworldistä ja eläimistä joita näimme! Yleisesti ottaen emme mieheni kanssa pidä siitä, että eläimiä vangitaan ja pidetään eläintarhoissa ihmisten huvituttamiseksi, mutta silti joudun myöntämään, että minusta on hauska nähdä eläintarhassa eläimiä, joita en muuten luonnossa näkisi. Kuten esimerkiksi kuningaspingviinit ja jääkarhut Seaworldissä! Ne olivat hyvin aktiivisia aitauksissaan, ja suloiset pingviinit tepastella vaappuivat jonossa kun taas jääkarhu huvitteli ponnistamalla vauhtia vesialueensa seinästä, lipuen sen jälkeen selällään kohti rantaa. Olin haltioissani, kun pääsin näkemään niin ihania eläimiä.

Pingviinit tekivät kyllä minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muutamalla emolla oli muna räpylöidensä välissä, ja joukkoon kuului myös nuori, pörheä yksilö joka vain istua jökötti paikallaan aikuispingviinien tepastellessa ympärillä. Kuvat kertokoot puolestaan!


Kuningaspingviiniemoja munia hautomassa, oikealla reunassa nuori poikanen

Tämä nököttävä untuvikko on SULOINEN!

Pingviinit uiskentelemassa altaassaan

Jääkarhu otti vauhtia seinästä ja lipui selällään eteenpäin

Nalle sukeltaa

Reissussa tuli myös hieman shoppailtua, sillä shoppailumahdollisuudet Kultarannikolla olivat varsin oivalliset - ostoskeskuksia löytyi joka lähtöön. Tosin kivaa uimapukua sai metsästämällä metsästää, vaikka joka nurkassa olikin bikinikauppoja. En oikein ymmärrä nykymuotia, enkä varsinkaan sitä miten minimaaliseksi bikinitkin ovat nykypäivänä käyneet. Näyttää olevan lähes mahdotonta löytää vähääkään siveellisempää bikinimallia tässä maailmassa, jossa paljas pinta on ikävä kyllä kovaa valuuttaa. Ja jos kokouimapuvun haluaa, joutuu tyytymään rumiin tai tylsiin kuoseihin sillä valikoima on minimaalinen.

Löysin kuitenkin mm. oheisen söpön sateenvarjon, joka tuli tarpeen kehnossa kelissä.


Söpö röyhelöreunainen nallesateenvarjo tarttui mukaan reissussa :)

Mahtavan pidennetyn viikonlopun jälkeen on aika taas palata arkeen. Viimepäivinä se vähäinen vapaa-aika, mitä töiden ja kuntoilun jälkeen jää, on tullut kulutettua rattoisasti Sims 1:stä pelatessa. Ja pian aikaa menee myös nukkeprojektiini! Päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tilata aikuis- sekä lapsinuken tarvittavine osineen. Tein yhden tilauksen Hong Kongista ja myöhemmin toisen suoraan Japanista. Ilokseni toinen paketeista saapui jo!! Tämä paketti sisälsi 23-senttisen lapsinuken osaset sekä pään toiselle nukelleni, jonka muut osat tilasin toisesta nettikaupasta. Nukke osasineen on yhtä kaunis kuin netin kuvissa, ja nivelet taipuvat uskomattoman moniin asentoihin.

En ole vielä ehtinyt koota tai muutenkaan tehdä nukelle mitään, sillä avasin paketin vasta juuri. Alla kuva kaunokaisesta, josta "kuoriutuu" söpö kiharapäinen pikkutyttö kunhan pääsen vauhtiin tämän projektin kanssa! Jännittää, osaankohan maalata/piirtää nukeille kauniit kasvot...


Ensimmäinen nukke ja nuken osia saapui postissa tänään!

January 20, 2012

Kuntoon Wii-peleillä

Täällä Australiassa asumisessa on se huono puoli, että kaupasta saa kaikenlaisia herkkuja mitä Suomessa on vaikeampi löytää. Esimerkiksi tuoreita cookie-keksejä, chocolate mud cakea ja erilaisia juustokakkuja, jotka maksavat usein vain vaivaset 5 taalaa kappale. Herkuttelu näkyy nopeasti vatsassa ja takapuolessa, minkä johdosta yritin vielä jokin aika sitten urheasti vääntäytyä lenkkipolulle vaikka lenkkeily ei ole koskaan ollut suosikkiharrastus (seurassa se on kyllä mukavaa, mutta yksin tappavan tylsää).

Mutta nyt kunnossa pysyminen ei tunnu enää pakkopullalta, sillä olen tehnyt muutamia hyviä Wii-hankintoja! Ensinnäkin hommasin Michael Jackson: The Experiencen, mikä oli tietenkin must-hankinta meikäläisen kaltaiselle Jacko-fanille. Kyseisen pelin innoittamana hankin myöhemmin myös Just Dance 2:n, jossa on pitkälti sama idea mutta sekalaiset kappaleet. Nämä ovat loistavia tanssipelejä! Ennen tallasin Dance Dance Revolutionia kyllästymiseen asti ja tuskailin, miten tylsää matolla tanssiminen on (sehän on loppujen lopuksi vain jalan liikuttamista ylös, alas tai sivulle. Käsillä ei tehdä mitään, ellei halua kikkailla. Perinteisellä tanssimatolla pelaaminen ei mielestäni ole verrattavissa oikeaan tanssimiseen.) Nämä uudet pelit ovat loistavia, sillä niissä käytetään koko vartaloa ja oikeasti tanssitaan neliönmuotoisella matolla hyppimisen sijaan. Hauskaa ja tehokasta treeniä.


Näitä pelaamalla läskit lähtee :)

Nyt hankintalistalla on Just Dancen muut osat sekä Abba-tanssipeli. Ah, Abba, kas siinä loistava retroyhtye jonka musiikkiin en ikinä kyllästy!

Lisäksi sain G:ltä joululahjaksi My Fitness Coach Clubin, joka ei kannen perusteella inspiroinut oikeastaan ollenkaan, mutta joka osoittautuikin mahtavaksi treenipeliksi. Vain n. 5 päivän treenauksen jälkeen näin jo selviä tuloksia ja kiinteytymistä vartalossani. Melkoisen motivoivaa! My Fitnessin pelaaminen on lähes sama asia kuin jumppatunnilla käyminen, sillä pelissä tuijotetaan ruutua ja toistetaan liikkeitä musiikin tahtiin ihan kuten ohjatuilla tunneillakin. Itse arvostan erittäin paljon sitä helppoutta, kun voi treenata omassa kodissaan eikä edes tarvitse painoja tai sen kummempia välineitä jumppamattoa lukuunottamatta. Tämä peli on minusta paljon parempi kuin Wii Fit, joka ei mielestäni sovi kovinkaan hyvin "kunnon" kuntoiluun.

Nyt viikonloppuna pitäisikin treenailla ahkerasti mutta aikeissa myös osallistua kiinalaisen uudenvuoden juhlaan, jolta odotan paljon! Ehkä bloggailen siitä jotain ensi kerralla. Ja tiedossa myös lisää nukkeihkutusta, sillä tilasin juuri ensimmäisen nuken osia Ebayn kautta Hong Kongista! Voi olla, että joudun odottamaan 2 viikkoa niiden saapumista, ja haluamaani päätä ei ollut edes saatavilla. Teen ehkä toisen tilauksen suoraan Japanista, ja kuka tietää intoudunko ostamaan toisenkin nukkevartalon samalla... tekisi mieli hommata pikkuinen tyttölapsi aikuisen kaveriksi. En malta odottaa, että pääsen kustomoimaan niitä, ja sitä varten olen jo ostanut akryylimaaleja ja viikonloppuna tiedossa lisää askartelutarvikeshoppausta :)

Mutta eipä muuta tällä erää. Kertokaahan tekin, mitä teette viikonloppuna? :) Ja toinen postauksen teemaan liittyvä kysymys: oletko pelannut tanssipelejä tai kuntoillut konsolipelien avulla?

January 11, 2012

Nukkevillitys!

Aasialaisista BJD- eli pallonivelnukeista on tuntunut tulleen viimevuosina melko yleinen ilmiö anime/mangaharrastajien piirissä. Joka conissa niihin törmää, ja asiasta tietämättömänä sivustaseuraajanakin voisin arvioida, että suomalaisten nukkeharrastajien määrä on reippaassa kasvussa.

Itse kuulin BJD-nukeista ensimmäisen kerran jo vuosia sitten teini-ikäisenä nettituttavan kautta. Nuket olivat minusta kauniita, mutta suomalaisharrastajien suosimat 60-senttiset isot nuket eivät sytyttäneet minussa mitään kipinää, vaikka nättejä ovatkin. Ne ovat kalliita, ja... isoja, tilaavieviä. Sen sijaan Barbie-nukeilla pikkutyttönä leikkineenä innostuin netistä löytämistäni Volksin 1/6 (eli enemmän Barbien kokoisista) Dolffie-nukeista, mutta minulla ei teininä ollut liiemmin omia tuloja saati luottokorttia. Äitini ei heltynyt nukkea ostamaan kinuamisesta huolimatta, joten päätin unohtaa koko jutun ja totesin, että se muutenkin olisi varmaan jäänyt vain kaapin perälle pölyttymään alkuinnostuksen laannuttua.

Nyt vuosia myöhemmin hassun sattuman kautta villitys on syttynyt uudelleen! Olin surffailemassa cosplayperuukkeja Ebayssa, kun haku läväytti ruudulle Dollfie-peruukkeja ihmiskokoisten sijaan. Ja sitä kautta eksyin Mimiwoon Ebaysivulle... ja pian muillekin nukkesivuille... ja niinpä hullaannuin 1/6 nukkeihin taas!

1/6 nukkeja on vaikka minkälaisia. On naisia, miehiä, lapsia, animehahmon näköisiä (joilla on usein maalatut/tarrasilmät), ihmisen näköisiä, isorintaisia, pienirintaisia... lista jatkuu loputtomiin. Lisäksi valmistajia ja vartalotyyppejä on useita; Volksin lisäksi mm. Obitsu ja Azone. Yhteistä nukeilla on se, että niiden nivelet ovat valmistettu niin, että ne taipuvat monipuolisesti erilaisiin asentoihin, toisin kuin Barbie-nuket. Ja kustomointimahdollisuudet. Ostohimon sytyttyä ajattelin ensin, että hankinpa jonkun söpön valmiin perusnuken, mutta niitä ei noin vain saakkaan (valmiita kyllä on, mutta ne ovat harvassa ja kalliita), sillä nämä nuket on suunniteltu sellaisille harrastajille, jotka haluavat rakentaa nukkensa itse.


Paraboxin ihana 27 cm valmis Gretel-nukke (kuva Parabox)

Toinen esimerkki 27 cm Obitsu-nukesta (kuva Parabox)

Niinpä nuken osat (vartalo, pää, peruukki/hiukset, silmät, jne.) ostetaan useimmiten erikseen. Nämä liitetään nukkeen itse ja normaalisti nuken kasvotkin maalataan itse. Näprääjän harrastus siis! Tämän valjettua jouduin sulattelemaan ajatusta hiukan, mutta nyt olen tullut siihen päätökseen, että haluan kokeilla. Mikäpäs sen kiehtovampaa, kuin uusi harrastus jossa yhdistyy kuvaamataide ja käsityöt! Suunnitelmissa on ostaa alkuun 27-senttinen pienirintainen (ei mitään fanservice povipommeja minulle, kiitos!) ja kalpeaihoinen tyttönukke, jonka vaatteet todennäköisesti ompelen itse. Nukke olisi minulle keräilyesine, mutta kenties innostun myös kuvailemaan sitä erilaisissa asuissa ja ympäristöissä.


Obitsun kaunis vartalomalli, jota ajattelin käyttää

En malta odottaa! Harmi, ettei haluamaani Gretel-päätä ollut juuri nyt saatavilla, mutta eiköhän tässä viikon jaksa odottaa tilauksen tekemistä. :) Ja muuten. Nukke- ja Sailor Moon -fanit, katsokaa tämä ja tämä. ÄLKÄÄ MISSATKO NÄITÄ KUVIA! Halusin postata ne tähän kirjoitukseen, mutta en voinut, koska ne ovat nuken tekijän possiblezen:in omaisuutta. Suloisin "oheistuote" mitä olen ikinä nähnyt! Saisipa noita valmiina kaupasta!

Loppuun kysymys teille: mitä mieltä olette teini-ikäisten/aikuisten nukkeharrastuksesta (kiehtovaa? outoa?)  ja harrastatteko itse nukkeja tai oletteko kiinnostuneita harrastuksen aloittamisesta?

January 5, 2012

Randomia... ja cosplaysuunnitelmia keväälle

Update time! Hmm, mistä alottaisi... Lomat oli ja meni mukavissa merkeissä; jouluna oltiin vuorilla ja Uutena vuotena rannalla 30-40 asteen paahteessa. Huh, oli kuuma!! Mutta rakastan hellettä enkä kaipaa Suomen lunta ja loskaa lainkaan (ainoastaan kaikkia ihmisiä Suomessa!!) Toisesta blogistani One-way Ticket to Oz:ista voi lukea lisää lomistani.

En tehnyt mitään erityistä uudenvuodenlupausta, mutta noh kuten aika moni niin tämä tyttö taitaa joutua dietille näin vuoden alkuun T__T Annoskoot ja ruokavalio ovat kohdallaan, mutta syön yksinkertaisesti liikaa herkkuja viikonloppuisin! Nyt ei auta kuin pysyä tiukkana. Laihtumisessa/kunnon kohotuksessa auttaa uudet Wii-tanssipelit sekä kuntoilupeli, joista kirjoitan pian lisää, mutta eri postauksessa. Tämän lisäksi minun pitäisi varmasti käydä mittauttamassa kolesterolini sekä juurihoitamassa hampaani, mutta arvaten kumpikaan ei saa minussa mitään kicksejä aikaan!

Se terveydestä. Ajattelin palata Disney-aiheeseen, tai tarkemmin ottaen Kaunotar & Hirviö-musikaaliin, josta kirjoittelin aiemmin syksyllä. Kävimme tosiaan G:n kanssa katsomassa musikaalin täällä Melbournessa, ja se oli huikea! Laulajat, puvut, musiikki ja koko show oli huikeaa. Olinkin jo unohtanut, että musikaaliin oli itse asiassa lisätty muutama kappale, joita ei elokuvassa esiinny. Pidin niistä kovasti ja nautin musiikista oikean orkesterin esittämänä suunnattomasti. Se oli ihana ilta! Toivoisin voivani vielä joskus nähdä Leijonakuningas- ja varsinkin Pieni Merenneito -musikaalin. Leijonakuningas tuntuu pyörivän säännöllisesti aina jossainpäin maailmaa, mutta Pieni Merenneito harvemmin.

Haluan jakaa nämä ihanat kuvat musikaalin ohjelmalehtisestä!


Hirviö (puku oli erilainen ja parempi, kuin kuvassa)

Iki-ihana tanssiaiskohtaus <3

Muuta randomia. Kirjoitin viimepostauksessa, että fantasiagolfpeli Pangyan Arin on inspiroinut pitkään salaisena cosplayhaaveena. Arin on ihana hahmo! Ujosteleva ja aina vähän "pihalla". Sopii minulle iänkin puolesta erinomaisesti (Kooh, Nell ja Hanakin ovat söpöjä, mutta pikkutyttöjä!) Kun sain tietää, että Melbournessa järjestetään huhtikuussa iso animeaiheinen coni, niin rupesin jo suunnittelemaan Arin-cosplayta kevääksi. Ongelmana on a) ompelukoneen (ja tarvittavien ompelutilojen, tarvikkeiden yms.) puute, ja b) hyvin vähäinen vapaa-aika - työpäiväni loppuvat kl 17.30, ja iltaisin on pakko vähän kuntoillakin. :( Niin paljon, kun olen innostunutkin ompelusta, tämä yhtälö tuntuu hankalalta ja taidan turvautua teetättämiseen. Harkitsen tilaamista cosplay1:sta, joka on saanut paljon hyvää palautetta cosplay.com:in foorumilla. Lisäksi pitäisi hommata sininen peruukki ja mahdolliset kengät, mikä ei liene ongelma.

En kyllä ole vielä yhtään osannut päättää, minkä Arinin puvuista valitsisi! Kaikki ovat niin söpöjä. Toisaalta olen aina pitänyt Aqua Sorceress-asusta, ja se on kaikkein tunnetuin asu, mutta toisaalta olen jo tulossa vanhaksi, ehkä minun pitäisi valita joku "aikuismaisempi" asu, kuten Magic Blue Dress... En tiedä. Mikä on teidän mielestä kivoin asuista? Ja paljastakaa omat cosplay- ja conisuunnitelmanne, haluan kuulla ne ;)
Aqua sorceress

Koulupuku

Cobalt Sorceress - ainoa löytämäni kuva

Ja ihana (mutta ehkä liian paljastava?) Magic Blue Dress